Kuulumisia

Kuulumisia


Elämää Farmilla ilman kaunistelua


21.5.  Mustin masis


Musti alkoi vähän aikaa sitten oireilla kummallisesti. Se makasi paljon pihatossa ja oli viileä. Peräpäästä tuli valkoista mönjää ja Musti lakkasi syömästä. Eihän siinä muu auttanut kuin soittaa eläinlääkärille.


Pyydystin Mustin valmiiksi eläinlääkäriä varten ja se kävi vähän liiankin helposti. Sain sille laitettua riimun päähän ja päästin sen sitten takaisin vapauteen. Eläinlääkärin tullessa hinasimme  Mustin katokseen kiinni.

Eläinlääri tuumasi että Mustin pötsi ei oikein toimi ja jossain Mustin mahassa (ilmeisesti juoksutusmahassa) on jokin haavauma. Mustilta tuli verensekaista virtsaa ja sontaa ei ollut juuri ollenkaan. Ensin oli tarkoitus laittaa mahaan mangeetti siltä varalta että jos Musti on niellyt naulan tmv. joka on tehnyt mahaan haavan. Eläinlääkäri ei halunnut herättää turhia toiveita, sillä
Musti ollut syönyt kunnolla kahteen päivään ja vedelläkin se vain pesi suunsa. Piti päättää yritetäänkö kaikesta huolimatta kuitenkin yrittää hoitaa, jolloin teurasvaroaikaa tulisi 15pv:ää vai lopetetaanko itse Musti illalla. 


Halusin että Mustille yritetään vielä tehdä kaikki mahdollinen sen pelastamiseksi, sillä se on meidän paras lehmä. Suunnitelma hoitamisessa muuttui tutkimusten edetessä, eikä mangeettia laitettukaan, vaan Mustille alettiin letkuttamaan pellavalitkua ja vettä. Musti sai 40litraa vettä, pellavaa, jotain ”mausteita” sekä sille tiputettiin suoneen jotain ainetta. Se sai myös antibioottia ja tietysti rauhoitusainetta, että kaikki nämä toimenpiteet olivat ylipäätään mahdollisia suorittaa. 

Tuli epäilys, että Musti on stressannut vauvojensa menetystä ja saanut sen vuoksi mahahaavan. Tietenkään ei ole täysin mahdollista tietää mikä ongelman alunperin aiheuttanut, mutta se olisi kaikkein loogisin selitys.

Seuraavana päivänä eläinlääkärin käynnistä, Mustille piti alkaa piikittämään penisilliiniä lihakseen. Googletin varmuuden vuoksi ”lehmän piikittäminen” ja löysinkin hyvän kuvan, jossa eläinlääkäri piikitti lehmää. Kahdesta pistopaikasta, kaulasta ja lavasta, valitsin lapalihaksen. Jos Musti alkaisi vikuroimaan, se ei niin helposti saisi neulaa väännettyä. 

Ensimmäistä kertaa lehmää piikittäessä hieman jännitti. Mietin koko ajan pakosuunnitelmaa, mihin ilmansuuntaan pomppaan jos Mustl alkaa riehumaan, ja miten saan piikin samalla pois niin, ettei se vahingossa jää vinksolleen paikalleen tai pistä itseäni.

Lapalihas osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä Musti ei välittänyt piikistä pätkääkään. Mutta kyllä sillä oli järkyttävän paksu nahka! 60ml penisilliiniä sai hyvin menemään ja samalla ruiskulla pystyin piikittämään heti perään myös Rontin. Vain neula piti vaihtaa.

Pitkin päivää Mustille käytiin viemässä hevosten heinää turvan eteen ja sille annettiin lämmintä vettä. 

Illalla Mustille ruutattiin suuhun vielä silikonipuristimella (on sillä joku oikeakin nimi) kalsiumia, josta Musti ei ihan kauheasti pitänyt. Suurin osa kuitenkin meni ihan oikeaan osoitteeseen, eikä tippunut maahan.

Mustin kunto alkoi pikkuhiljaa paranemaan ja se jo hieman mutusteli heinää. Hyvin vähän, mutta jotain kuitenkin! Pellavaa se ei suostunut syömään ja vesi piti viedä edelleen turvan eteen, mutta aika pian huomasin sen jo märehtivän, mikä tarkoitti sitä, että se on syönyt.
Tällä hetkellä Musti käy itse juomassa juoma-altaasta ja syö muiden kanssa syöttöpöydälle laitettua rehua. Se on myös todella vikkelä jyrä, eli kunto on noussut todella paljon pahimmasta päivästä. Vielä on kuitenkin pari päivää sitä
piikitettävä ja annettava kalsiumia tuubista. Nyt toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että se selviää ja saisi ensi vuonna terveen hienon lehmävasikan, joka jätetään itselle jatkamaan Mustin sukua! 


18.5 Kuljetus ja kastraatio

Rontti pääsi ensimmäisenä ruunaksi ja oli mielenkiintoista nähdä miten ruunaus perinteisellä menetelmällä tehdään. Homma tapahtuu hevosen seisoessa pakkopilttuussa rauhoitettuna, kipulääkittynä ja leikkausalue puudutettuna. Rontti oli sitä mieltä ettei hän ruunaksi rupea ja jonkin aikaa piti sen palluroita metsästää. 
Kivespussiin tehdään viilto, kives ja lisäkives ”vedetään” sieltä esille. Puristin laitetaan joksikin aikaa tyrehdyttämään veren tuloa. Sitten kun puristin on hyvin paikallaan, viilto ja polle on jo puoleksi ruuna. Siistiä ja nopeaa.

Sillä aikaa kun verenvuoto tyrehtyi, ehdittiin nopea vilaus katsoa Rontin suuhun. Pahimmat piikit raspattiin pois, mutta tarkempi työ on sitten Marikan heiniä. Takana purukalustossa näkyi isohkot piikit, mutta tavallisella raspilla ei pääse niihin käsiksi. Ja kylläpä kävinin mukavasti, sillä Rontilla ei ollut ainuttakaan sudenhammasta! Eli ihan oikein kopeloin sen suun ostaessani Ronttia. Koko höskässä kaikkineensa meni vain noin tunti, eikä ruunaus lääkkeiden, tarvikkeiden, lisäreseptin ja raspauksen kanssa maksanut yhteensä kuin 400€. 

Aloin miettimään taas jälleen kerran uutta vinkkaa putsatessani, että miksi siitä oli tehty niin epäkäytännöllinen. En tiedä eikö vain äly riitä, mutta en käsitä miten siinä voi kuljettaa kahta hevosta niin, että molemmilla hevosilla on ulottuvilla heinäverkko ja molemmat hevoset saisi kahdelta puolelta kiinni. Myös pienen pienien renkaiden sijoittelu ihmetyttää. Mitä merkitys niillä on?

Kun Farmilla siivosin vinkan, vertailin samalla kahden ison vinkan ominaisuuksia. Kuvasivulla on tällä hetkellä kuvat näiden kahden eroavaisuuksista. 

Vanhassa vinkassa on käytännöllisyyden kannalta (varsinkin talvisin!) parempi lastaussilta, sillä se ei luista. Se on kuitenkin hankalampi puhdistaa, jos kaikki puruhippeet haluaa pois. Keskitolppa mahdollistaa kahden puolen kiinni laittamisen ja etupuomin saa säädettyä takuulla oikealle korkeudelle. Uudessa vinkassa on taas se hyvä puoli, että tarvittaessa koko sisällön saa pois ja etupuomeissa on näppärä kiinnitys. Pientä ponia uudemmassa vinkassa olisi kuitenkin todella tympeä kuljettaa, sillä säätövaraa etupuomissa ei ole kuin yhden pykälän verran.
 
Vanhassa vinkassa on etuovi suuri, eikä oven kohdalla ole kynnystä. Se on helppo siivota sisältä (lastaussiltaa lukuunottamatta) ja kaikki kuivikkeet saa hyvin tasaista pintaa pitkin lakaistessa pois suoraan oviaukosta. Uudemmassa vinkassa ovi on ihan kohtalaisen kokoinen, mutta oviaukon alaosassa on kynnys. Puhdistaminen on tehtävä lastaussillan kautta, koska lattiassa on uramatto, ja sitä voi käytännössä lakaista vain pitkittäissuuntaan ja etuosassa kynnyksenkin vuoksi purua on mahdoton saada tarkasti pois.

Vanhemmassa vinkassa on heinäverkoille ripustusrenkaat kohdassa, josta hevonen ylettää syömään heinää, heinäverkon saa tarpeeksi korkealle ja se ei silti estä pään pitämistä normaalissa asennossa. Uudemmassa vinkassa heinäverkolle tarkoitettu ripustuslenkki on jossain mysteerisessä kohdassa. Ainoastaan sen saa järkevästi asettamalla heinäverkko poikittain, mutta koska toisella (oven) puolella ei ole samanlaista pientä lenkkiä, kahta heinäverkkoa ei voi laittaa. Sitäpaitsi jos sen laittaisi vaakaan, se olisi oven tiellä.

Vanhemmassa vinkassa ei ole sisäpuolella lainkaan salpaa ovessa, joten hevosen on mahdoton saada sitä auki. Uudemmassa vinkassa sisäpuolen salpa toimii samoin kuin ulkopuolella oleva. Se, onko molemminpuolinen vai pelkkä ulkosalpa parempi, on mielipidekysymys. Ei ovea helposti auki hevonen silti nyplää, mutta mahdollisuus on olemassa.

Uudemmassa vinkassa on muoto ja väri hienommat kuin vanhemmassa ja lastaussilta on erittäin kevyt ja yläluukun saa lyhempikin ihminen hyvin kiinni. Uudemmassa vinkassa on kaksi akselia, joten se tarjoaa tasaisemman kyydin ja rengasrikko ei ole niin paha juttu kuin yksiakselisessa. Kummassakin vinkassa on hyvät ja huonot puolensa, mutta uudemmassa en lähtisi kahta hevosta kuljettamaan ennen sisällä tehtäviä muutoksia.  Eikun siis miettimään miten vanhemman vinkan hyvät ominaisuudet saisi siirrettyä uudempaan!

17.5 Voihan korona!

Sairastuin johonkin tautiin, jonka oirekuva vastasi koronaviruksen aiheuttamaa tautia. En päässyt terveyskeskukseen vaan suoraan näytteen ottoon. Kävi vielä niin surkea tuuri, että minulla piti olla loma ja loma menikin sairastaessa. Meillä oli kolmelle päivälle työntekijä, mutta sen jälkeen täytyi pärjätä omillaan, koska työntekijää ei saatu pidemmälle ajalle. 
Kaiken tämän lisäksi jouduimme karanteeniin, sillä tk:sta käskettiin toimia kuten jos testi olisi positiivinen. Ei auttanut kuin odottaa testin tuloksia ja miettiä montako ihmistä on mahdollisesti tartuttanut. Kaikille piti ilmoittaa että tuloksia odotellessa... Kaikkein kamalinta oli, että mahdollinen tartunta olisi myös tullut henkilöön, joka on isossa vanhainkodissa töissä. Täytyy sanoa että kyllä oli niin syyllinen olo. Apua jos olisin tartuttanut sen kaikkiin niihin ihmisiin, joita olin tavannut vähän ajan sisällä!


Ainoa onni oli se, että päätimme jo aiemmin, ettei ole meidän mielestämme aika vielä laittaa lasta kouluun! Tilanne olisi ollut silloin vähintään kaoottinen. Hengitysvaikeuksien vuoksi odottelin testituloksia  aivan pistoksissa, sillä lääkäriin ei ollut asiaa ennen tuloksen tulemista. Myöskään työntekijä ei voisi vaihtaa työpaikkaa testin ollessa positiivinen.

Vastaus tuli vasta kahden päivän päästä ja tulos oli negatiivinen. Onneksi! Sitten kertomaan uutiset toisille ja eikun tohtorille. Kyseessä oli joku muu tulehdus, joka aiheutti oireet. Astmalääke auttoi hengitysongelmiin ja nyt kun polvetkin on piikitetty, pääsee pian taas töihin. Vielä ei mitään kovaa rasitusta kestä, mutta jospa sitä tiistaina olisi jo iskussa...
 

15.5 Kuninkaallisia ja kurittomia

Kunkku on alkanut kevään alun isottelun ja oriksi heräämisen jälkeen taas käyttäytymään oikein mallikelpoisesti. Se taitaakin olla noista kolmesta kaikkein järkevin yksilö tällä hetkellä. Se ei huutele, pompi, riehu tai häslää lainkaan. 
 
Pikkuori sen sijaan on käyttänyt ”orimaisuuttaan” tekosyynä huonosti käyttäytymiselle. Alusta asti se on yrittänyt tunkea ihmisen omalle reviirille, joka on kiellettyä. Onneksi tämä rontti on kuitenkin fiksu, suoraviivainen, ja se oppii nopeasti mitä ei kannata yrittää tai muuten tulee seuraamuksia. Kiellettyä on näplääminen, suoraan kohti kääntyminen liinassa tai narussa, peräpään kääntäminen kohti ihmistä, sekä ihmisen reviirille tulo ilman lupaa ja yleinen häslääminen mm. käytävällä. 
 
Hevosten omistamisesta saa usein netissä olevien kirjoitusten vuoksi aivan vääränlainen kuvan, koska liian monet eivät viitsi kertoa kritiikin pelossa, ettei kaikki ole pelkkää ruusuja ja hattaraa. Ne jotka ovat uskaltaneet kertoa aidosta elämästä, ovat saaneet melkoiset sateet niskaansa.

Kaikki ei mene aina kuten haluaisi ja joskus täytyy sanoa hevosellekin rumasti. Ihmistä kohti ei jyrätä ja taluttaessa on joskus mukana kättä pidempää, jotta lapa edellä kohti punkevan hevosen saa kääntymään ihmisestä poispäin. Hevosiamme ei siis käännetä ihmistä kohti (eikä pyöräytetä ympäri hevosen jyrätessä)vaan aina poispäin. Muita sääntöjä on, ettei hevosen kaulan alta mennä, hevosen ei anneta oma-aloitteisesti hinkata päätään ihmistä vasten jne. Pienillä asioilla saa aikaan paljon suurta.

Silti, vaikka raamit ovat selvät, tulee ns. harmaita alueita joissa on vaan sovellettava ja mennä intuition mukaan. Onko tässä tilanteessa järkevämpää hyssytellä ja jopa antaa lahjuksia vai karjaista ja polkaista jalalla maata. Esimerkiksi mitä
tekisit kun hevonen käytävällä kaivaa tietä Kiinaan? Onko hevonen hermostunut ja jännittynyt vai onko sillä tylsää ja se haluaisi tehdä jotain muuta mieluummin? Jos hevonen on kiireinen selkään noustessa, onko sillä hätä päästä ihmisen alta pois vai onko se vain innokas alkamaan töihin?

Elämä on mielenkiintoista - etenkin hevosten kanssa!
 


10.5 Operaatio Rontti osa 2/2

Rontti meni hyvin kyytiin ja kotimatka saattoi alkaa. Katsoin autossa taas muuttunutta säätiedoitusta. Iloksemme saimme tietää, että matkalla sataisi vettä. Vesisade ei sinällään paha ole, mutta kodin suunnalle oli luvassa lumisadetta ja välille pakkasasteita vesisateen jäljiltä. Juuri kun tuli ne kesärenkaat laitettua!


Eihän se auttanut kuin lähteä seikkailemaan ja varauduttava pahimpaan. Meillä kävi aivan uskomaton tuuri ja tie ei ollut ehtinyt jäätyä. Lumisade jäi meidän perään. 
Muutoin matkalla olisi voinut käydä huonostikin, nimittäin liikkeellä oli aivan käsittämätön eläinten joukkoitsemurha. Tielle poukkoili pupuja uskomaton määrä. Yksi valitettavasti jäi renkaan alle useamman pupun ylittäessä tietä yhtäaikaa.

Pupujen lisäksi saimme varoa jättikokoisia kanoja (metsoja, koppeloita jne.) sekä pienempiä räpistelijöitä, jotka suihkivat aivan tuulilasin edestä. Vielä loppuhuipennuksena oli Pudasjärven jälkeen riesana hyvin maastoutuneet porot. Kyllä piti aivan tosissaan keskittyä vahtaamaan tienreunoja. Kotona  olimme vasta aamulla kolmen-neljän aikaan. Aurinkokin oli jo hyvän aikaa ollut nousemassa ja pihalla olikin valoisaa. 

Rontti tuli hyvin kopista ulos, mutta heti ensimmäisenä tallissa pätkäisin sen hännän lyhemmäksi, se nimittäin jäi kavion alle pakittaessa. Sitten heppa karsinaan oikomaan koipiaan ja lepäämään ennen ulosvientiä.

Herrahevoiset olivatkin melkoisella isoitteluasenteella ja kaikki käyttäytyivät kuin mitkäkin pöhköt. onneksi olin varautunut siihen ja laitoin aivan suosiolla isommille ketjut nokan päältä tai suusta. Ei ole kiva repiä alas pystyyn hyppäävää oria ja joutua perään riepoteltavaksi. Mieluummin ylivarustaudun kuin olen pulassa irti päässeen  eläimen kanssa.

 Kunkku ja Rontti esittelivät hienoa raviaan pitkin  aidanvierusta ja puhisivat toisilleen. Pikkuponi taas oli aivan sekaisin ja huuteli molemmille. Seuraavana päivänä
meno oli huomattavasti rauhallisempaa. 

Kävi aivan uskomaton tuuri ja Ronin entiset varusteet menivät täysin Rontille. Kuitenkin satula on ostettava, sillä Rontti on hyvin vankka ja lyhytselkäinen. Taas siis varmaan melkoinen metsästys käyntiin sopivan satulan löytämiseksi.

Sää on vaihdellut ja onneksi jätin hevosille vielä
tilsakumit jalkoihin! Lunta on tänään tullut järjetön määrä, vaikka muutama päivä sitten ensimmäinen pääskynen oli tullut takaisin Afrikasta (tai mistä
lienee), Onneksi joella on kuitenkin läntti sulaa, johon pääsee vesilinnut sentään polskimaan. Muita lintuja käy kyllä sääliksi!

 

10.5 Operaatio Rontti osa 1/2


Lähdimme kuudelta perjantaina katsomaan myytävänä olevaa hevosta. Katsoin netistä vielä varmuuden vuoksi muitakin lähettyvillä olevia hevosia, ettei tulisi aivan turha reissu, jos ykkösvaihtoehto ei olisikaan sopiva. Kuitenkin selatessani kaikki myyntisivustot, en löytänyt ainuttakaan sellaista ehdokasta, joka olisi millään muotoa järkevä ostaa.


Aamulla venyi aikaa kylällä, sillä  autooni piti vaihtaa kesärenkaat, jotka eivät tietystikään olleet siellä missä piti. Samalla vinkkaan hitsattiin uusi ovenkahva. En uskaltanut katsoa kelloa kun viimein lähdettiin, mutta perillä olimme noin neljän-viiden aikaan iltapäivällä. Mukana oli melkoinen arsenaali taas kuten aina. Siihen kuuluu aina kaksi riimua, neljä narua, sankko, (vesikanisteri, sillä hevoset juovat mieluummin vettä, joka on otettu sisähanasta. Vesi, jota saa huoltamoiden ilma/vesipisteeltä ei oikein tahdo kelvata. Pari kertaa olen hakenut huoltamon vessasta vettä, joka kelpasi), ensiapupakkaus, puukko, heinäverkko ja heinää, Domosedan-rauhoittava ja kuljetussuojat ja pinteli.


Tällä kertaa mukana oli myös painomittanauha, stetoskooppi, kaksi lamppua ja limsapullo. Nyt saa arvata tärkeimmän kapistuksen! Oikea vastaus on....limsapullo. Kehittelin kotona viritelmän, jolla voisi huuhdella hevosen suun. Tarpeeksi suurta ruiskua ei ollut ja tallilla ei ollut mahdollisuutta letkulla huuhtelemiseen. Jos siis ikinä tarvitset hevosen suun huuhtelemiseen sopivaa välinettä, pieneen limsapullonkorkkiin vaan reikä ja pullo täyteen vettä. Sitten pulloa vain puristetaan ja saadaan hieno huuhtelulaite!

Vastassa määränpäässämme oli komea voikonkirjava irkku omistajineen. Koeratsastus jännitti hieman, sillä myyjä ei ratsastanut, ulkona oli aivan järjetön myrsky ja ratsastushallin katossa lepattivat muovisuikaleet. Varauduin  henkisesti pukkirodeoon, mutta pieni heppanen kölkyttelikin aivan rauhallisesti menemään, välillä vähän liiankin. Jalkojen taivutus ei onnistunut, sillä silloin hevonen oli stressissä uudesta tilanteesta. Kuitenkin näin miten se juoksi suoralla ja ympyrällä. Ilmeisesti aiemmin se ei ollut mennyt liinassa, joten tuli siinä samalla opetettua se siihenkin.
Lopuksi tallissa tarkastin suun ja kävin läpi koko hevosen. Sudenhampaita en löytänyt ja jos ne nyt siellä kuitenkin on, olen aivan puusilmä. Suuhun ei kauhean hyvin päästy näkemään vaikka polle tyynen rauhallisesti seisoikin paikallaan kieli ihmisen kädessä. Sen verran pieni suu ja iso kieli, että vain suurpiirteittäin sai silmäyksen suun kuntoon. Poskessa oli hieman piikeistä tulleita jälkiä, mutta ei muuta. Marika saa sitten katsoa sen, kun tulee maailman matkoiltaan tännepäin ja ruunauksessa hyvällä tuurilla saa piikkejä raspattua. Kavioissa on hieman säteet huonot, mutta uskon kenkääjän saavan ne vielä hyviksi. Tässä vaiheessa oli selvä, että hevonen lähtee mukaan. Hevosen kutsumanimi tuli ilmi aivan loppupuolella ja se nimi oli Rontti. Aivan loistava nimi, jota ei olekaan tullut koskaan vastaan! Minulla oli myös onnea, koska tiedän myyjän ja hän ei varmasti tahallaan myy vikaisia eläimiä! Jos nyt sattuu joku vika ilmenemään, on aivan varmaa ettei myyjä ole viasta oikeasti ollut tietoinen. 
Ps. hänellä on myynnissä myös vielä nuoria poneja;) 


2.5. Ystävällisiä ihmisiä


Kunkku on alkanut jo pikkuhiljaa kasvattamaan mahaa. Olen aika tarkka hevosten lihavuuskunnosta, joten mahan leviäminen kyllä
näkyy heti silmiin. Pikkuponi taas on pysynyt oikein sopivan pyöräkkänä ja nykyisellä sapuskallaan erinomaisessa kunnossa. Epäilen kuitenkin sillä olevan käpymatoja, joten täytyy varmistaa asia ennen laitumelle laittoa.


Kunkku on pysynyt hormonihuuruissa ja Nemo pienenä ressukkana, joka ei millään pysty olemaan erossa Kunkusta. Se huutaa aidassaan kuin syötävä Kunkun ollessa tallissa. 

Tähän asiaan on toivottavasti tulossa ensi viikolla ratkaisu. Käyn katsomassa tuttavani ”loppuunmyynnistä” yhtä hevosta, joka saattaisi sopia hyvin meidän käyttöön. Hevosen pitäisi olla rauhallinen, peruskoulutettu, tarpeeksi vahva vetämään heinäkärryjä, nätti ja sopiva myös asiakaskäyttöön. Liikkeet ei päätä huimaa, mutta sopiva kölkyttelijä tavallisiin tehtäviin, kun ei mitään vaativia luokkia sillä ei ole tarkoitus mennä
voittamaan. Vähän jo jännittää kuinka käy - tuleeko polle vai ei. 

Ja koska tämäkin hevonen on  (rumpujen pärinää) ori, se pääseekin samantien Kunkun kanssa operaatioon nimeltä ruunaus. En nimittäin välttämättä välittäisi oriasemaa juuri nyt perustaa:).


Varmuuden vuoksi jo ”ennakko varasin” Marikan hoitamaan uuden eläimen hampaat. Olen nähnyt niin monta ihmettä, miten hän on saanut ihan kamalia suita kuntoon, saanut hyviä kuolainehdotuksia ja olen oppinut ihan älyttömästi! Haluan myös aina tietää olenko itse aiheuttanut hevosen suuhun vanhinkoa. Onneksi toistaiseksi suissa ei ole ilmennyt mustelmia tai punoittavia kohtia. 


Nyt sain hyviä vinkkejä uuden hevosen suun tarkistamiseen ja aivan super iso kiitos myös kenkääjälle, jonka ansiosta pääsen mahdollisimman hyvin tutkimaan uuden hevosen suun.En halua samaa kohtaloa kenellekään muulle kuin mikä Nemolla on (mätöhampaat ja reikä). 


Suurimpia ahaa-elämyksiä on ollut 3-palakuolaimen huono puoli, eli kuolainten osuminen etummaisiin poskihampaisiin. Kun minulla oli hevonen, jota oli ratsastettu 3-palalla, päätin jatkaa samalla. Se tuntui siihen aikaan ”kaikille sopivalta kuolaimelta” tavallinen nivel aivan pahapahalta. Kun hevosen suuhun ensimmäisen kerran kurkattiin hevosen oltua minulla viikon-kaksi, näin kuinka järkyttävän kuluneet hampaannysät oli kolmipalakuolain sille aiheuttanut. Se oli ehkä se valaistumisen hetki, jolloin kokeilin aivan suosiolla heti toista kuolainta, jos hevonen jollain tavalla kuolainta vastaan näytti vastahakoisuutta. Tälle nysähampaalle vaihdettin eteenpäin kaareva suora kuolain (Marikan idea)ja tsadaa, alkoi hevonen toimimaan!
 Tämän valaistumisen jälkeen olen hyvin tarkasti kuolaimet valinnut hevosen mukaan. 

Edellisen welshini,Ronin,kanssa oli oikein kunnon kuolainsavotta ja tuli kyllä koluttua melkoinen kuolainviidakko.  Vaan niin sitä sillekin kuolain löytyi. Aika paljon kuolainvalikoimaa onkin kertynyt. Mutta mistä se johtuu, että kun kuolaimia olisi vaikka 40, niistä ei sopivan levyistä tai paksuutta löydy.? Aina uudestaan kuolain kaupoille. 
 
Nyt täytyy toivoa että uudella pollella olisi samankokoisia kamppeita kuin mitä nyt täällä ennestään on. Ei tarvitsisi alkaa tilailemaan taas uusia, koska niitä riittää jo ennestään iiiiiso kasa.

 Täytyy nyt kuitenkin myöntää, että oli hyvin harkittava uutta hevosta. Kriteerejä kun on kuitenkin sille monta asetettu sekä oma kuntoni kohdallaan. Kävi aivan uskomaton tuuri ja sain melkein puoli vuotta etuajassa  injektiolääkkeen,
joka mahdollistaa melkein normaalin elämän. Tämä
on täysin uusi tilanne ja vielä ei oikein voi käsittääkkään sitä ja sen tuomia mahdollisuuksia.

 


28.4. Harkinnanvarainen juttu 

Näin kevään koittaessa alkaa taas herrashevosilla olemaan energiaa ihan johonkin muuhun kuin pelkkään työntekoon. Pisti miettimään että kyllä on varmaan Kunkulla nyt aika tylsää olla yksin aidassa, kun se haluaisi selvästi painia. Tuon ikäiselle orille ei kuitenkaan enää voi painikaveria laittaa, sillä leikki muuttuu nopeasti vaaralliseksi  taisteluksi.

Onneksi Kunkku on erittäin hyvä käsitellä ja se on kiltti ja nöyrä ori. Turvallisuuden takia sitä ei kuitenkaan voi päästää taluttaessa jäämään selän taakse, vaikka se olisi kuinka lapatossu. Talvella helposti unohtaa koko asian, mutta keväällä taas hormoonimylläkkä sillä on päällä. Koko ajan on muistettava että se on ori. Kunkku ottaa keväällä mieluusti riimunnarun tai jonkin tavaran suuhun ja pyörittelee sitä matkalla aitaukseen. 


Nyt kun on vain kaksi hevosta, Kunkku on selvästi stressaantunut siitä, ettei sillä ole laumaa. Nemo on myös alkanut huutelemaan Kunkun perään ja on mukamas aivan kuoleman kielissä Kunkun ollessa poissa näköetäisyydeltä. Tämä on juuri se syy miksi en halua pitää vain kahta hevosta, vaan vasta kolmannen hevosen ollessa pihassa ne eivät ole toisistaan niin riippuvaisia. 

 Olen  vakavasti miettinyt Kunkun ruunaamista. Älysin (tai luulin älyäväni) miksi Kunkku ei jää koskaan pihaan päästessään irti, vaan lähtee pitkin kylänraittia juoksentelemaan kuin villihevonen. Se etsii/yrittää koota itselleen tammoja laumaan. Aika looginen selitys, joka välähti vasta hiljattain mieleen. 


Toisaalta tunnen syyllisyyttä edes ruunaamisen harkitsemisesta, sillä minulla on laadukas rotunsa edustaja, jolla on paljon annettavaa jalostukseen. Tänä keväänä, viimeisenä vuotena jolloin cem- testiä ei tarvitse uusia, olisi vielä mahdollista sitä kuitenkin ilman lisäkuluja käyttää siitokseen. Ensi vuonna pitäisikin sitten tehdä uudet testit. Kannattaisiko käyttää vielä tämä kesä siitokseen ja sitten ruunata? 


 Näitä kysymyksiä pohtiessa katson Kunkkua ja mietin kuinka se haluaisi kuitenkin laitumelle ja rapsutus seuraa, ja kuinka paljon ruunan pitäminen helpottaisi käytännön asioita. Aina ei tarvisi miettiä miten minkäkin asian järjestää kun tallissa on ori. 

 Tulin siihen tulokseen, että Kunkulta tippuu takajalkojen välistä lähiaikoina kaksi pallukkaa. Siihen asti se on siitoskäytössä.   

 


 

27.4 Luonnon valinta


Musti näytti poikimisen (miksei se voisi olla vasikoimisen?) merkkejä. Se kuopi maata ja tähyili välillä ympärilleen ja hakeutui pihattoon muiden syödessä heiniään. Viskoimme pihattoon lisää kuivikkeita ja jouduimme rajaamaan pihaton niin, ettei sonni pääsisi härkkimään syntyvää vasikkaa. Niistä kun ei aina tiedä.
 
Musti on paras emo ja kuten ennenkin, annoimme sen rauhassa suorittaa tehtävänsä ja isäntä kävi vilkaisemassa varovasti niin ettei Musti häiriintynyt. 
Pian putkahtikin maailmaan sievä sonnivasikka, jota Musti tapansa mukaan hoiti huolella. Kun vasikka oli kuiva ja kömpi jaloilleenkin oli tehtävänä seurata että vasikka osaa juoda. Musti on mestari opettamaan jälkikasvuaan. 

Ruokatauon jälkeen isäntä meni katsomaan taas Mustia ja vasikkaa ja huomasi ilokseen että toinenkin vasikka syntyi! Kaksoset taas! Lähemmäs mennessä odotti kuitenkin suru-uutinen. Musti oli ollut niin hämillään kaksosista, että se oli nuorempaa kaitsettuaan pötköhtänyt makuulle ja ensin syntynyt vasikka oli jäänyt sen takapään alle ja tukehtunut. Elvyttämisestä huolimatta vasikka kuoli. Nuorempi vasikka oli kuitenkin Mustin silmäterä, eikä Musti muistanut enää vanhempaa vasikkaa vaan keskittyi nuorempaan. 

Jonkin ajan kuluttua myös toinen vasikka kuoli, sen syy jäi  täysin arvoitukseksi. Niin älyttömän surullista. Mustia säälittää myös, sillä se raukka ei ole ollenkaan ymmärtänyt mitä tapahtui. Yhtäkkiä oli vasikka ja hetken päästä ei.

Mustia on aika raastava katsoa, sillä se tuijottaa taivaanrantaan järven suuntaan ja hiljaa  muukii matalalla äänellä. Sen elämä on romahtanut eikä sille kukaan voi mitään. Ei se ymmärtänyt emännän lohdutuksista.
Kaksosiahan ei ole tarkoitettu syntymään ei tahallaan eikä vahingossa. Maitoa on tarkoitettu riittämään vain yhdelle, samoin hoito, kiintymys ja suojelu. Elävänä syntyneet kaksoset yrittävätkin "varastaa" maitoa muilta ja jäävät silti lisäruokinnasta huolimatta pienemmiksi kuin toverinsa. Onkin harvinaista, että syntyy elävät kaksoset.
Hevosilta esimerkiksi poistetaan heti ultrassa toinen varsanalku, sillä kaksosraskaus on suuri riski myös  emälle.

Tässä yhteydessä onkin hyvä mainita suuri ihmisten mielipide-ero: pitäisikö possujen emän ns. emakkokarsina poistaa kokonaan käytöstä eläinsuojelullisin perustein, sillä mammapossu joutuu olemaan ahtaassa häkissään jonkin aikaa (en muista oliko se 2vkoa vai vähemmän, jotenkin vai jäi mieleen kummittelemaan se 2vkoa). Se voi vaihtaa kylkeä, mutta ei pyörimään ympäri.
Toisaalta possut tekevät paljon Babe-urheita pikkupossuja ja jos emo on irti, se saattaa tappaa jopa 70% niistä. Kuolemat johtuvat siitä, että emo liiskaa pikkupossut rojahtamalla pötköttämääm niiden päälle. Kumpi onkaan siis parempi: Pikkupossujen litistyminen vai äippäpossun olo jonkin aikaa tympeässä häkissä?

Siinä kaikki tältä erää.  
 

 

18.4 Kynnet niskassa

Iltatallia lopetellessani laitoin varmuuslukon Kunkun karsinaan, kun se oli jäänyt ylimääräiseksi Stellalta. Tämä varmuuslukko ei ole mikä tahansa lukko, vaan todella säihkyvä ja uljas ketjuriimunnarun ketjuosa. Yhtäkkiä tunsin selässäni kuinka joku painautui selkääni vasten. Paino siirtyi pikkuhiljaa kohti niskaa ja tunne oli vähän kuin kauhuelokuvasta. Onneksi en pelkää mörköjä, mutta täytyy sanoa että mietitytti kuka keppostelee. Voisin kuitenkin kuvitella että jos olisin ollut vieraassa ja pimeässä tallissa, olisi saattanut tulla kylmät väreet ja halu lähteä pois ja lujaa! Kun selästä alkoi kuulua rapinaa ja kynnet iskeytyi niskaan, tiesin kuka minua säikytteli. Maisahan se, joka oli päättänyt hiipiä hiljaa pöydälle ja kiivetä siitä takkia pitkin niskaan. Maisa on ollut taas hyvin huomionkipeä, joten täytyy käyttää sitä eläinlääkärissä jos se alkaa myös laihtumaan. En kuitenkaan ikinä olisi uskonut, että se kiikkuisi kynsillään takista lujasti kiinni pitäen niskaan.

Kirkonkylällä on viimesyksyiseen tapaan ollut taas polttoainevarkaita. Isäntä hankki  Rekkaan edellisen polttoainevarkauden vuoksi lukollisen tankinkorkin. Varas oli yrittänyt saada meisselillä tai vastaavalla yön aikana lukkoa hajalle. Kylällä on muualtakin yritetty ja saatukin varastettua polttoainetta. Muistakaapa pitää silmällä kulkupelejänne, etenkin kuorma-autoja ja traktoreita ja lukottomia polttoainesäiliötä. Kohta jää kuitenkin pojjaat kiinni, jos vielä isännän tontille tuppaantuvat, siitä pitää huolen uudet valvontakamerat. 


Kameroista puheenollen, olen ajatellut laittaa myös tallin sisäpuolelle kameran. On paljon helpompi katsoa tilannetta esimerkiksi ähkytilanteen jälkeen kamerasta, kuin ravata tallissa yöllä jatkuvasti. Ja eihän sitä tiedä  jos vaikka joskus siitä olisi käyttöä varsomiskamerana. Tosin itkuhälytin on monella toiminut paremmin kuin kamera siinä käytössä.

Huomasin eilen että nyt on historiallinen tilanne. Satuloita ei ole kuin kolme. En edes muista milloin niitä on ollut niin vähän! Pari vuotta sitten vein välitykseen 8 satulaa ja yhden myin matkan varrella itse. On se lystiä kun ei ole kuin yksi ylimääräinen satula. Kaiken lisäksi synteettinen, niin sitä ei edes tarvitse puunata jatkuvasti.

Poneista otin mukamas hienoja kuvia itse, mutta sanotaanko näin, että 1/20kuvasta tuli melkein siedettävä. Pitäisi olla hyvä kuvaaja, joka osaa olla oikeassa kohdassa ja oikealla korkuudella ja pitää vielä kameraakin juuri sopivassa asennossa. Kuten kuvagallerian kuvista näkyy, hevoselle saa helposti jättisuuren pään, hajavarpaiset tai muuten oudot takajalat, notkoselän jne. Kuitenkin pitäisi olla myös sellainen pitämässä hevosta, joka saa pidettyä sen oikeassa asennossa. Jos hevonen on jännittynyt, se näyttää helposti notkoselkäiseltä tai alakaulaiselta ja jos  se on liian rentona puolinukuksissa, se näyttää isopäiseltä, etupainoiselta ja lyhytkaulaiselta sairaalta laamalta. Ja vielä kun niiden jalkojenkin on tarkoitus olla oikeassa kohdassa ja paino kaikilla jaloilla.

Tänään Nemo pääsee lopputrimmaukseen. Harjan leikkasin siltä kokonaan pois, etuharjaa tosin vain lyhensin ja ohensin. Nyt sille saa kasvaa pystyharja, koska olen kyllästynyt sen joka ikiseen ilmansuuntaan sojottavaan harjaan. Ei se pöllömmältä näytä edes nyt, vaikka se on ihan kynitty. Mutta sitten siitä tulee hieno kun se kasvattaa sellaisen 5cm pitkän punkkarin, joka muotoillaan sopivaksi. Sopivalla leikkauksella kaula näyttää paksulta ja hyvänmuotoiselta. 

Piti tehdä viikonlopun aikana laskelmia paalien, pieneläinten ruoan ja kuivikkeen riittävyydestä. Purua näyttää olevan sen verran paljon, että keväällä saan ajaa purua haketarhan (eli pyöreän tahan) pohjalle. Nyt alkaa myös ihanin operaatio, jota odotan yhtä innolla koko vuoden. Se on tarhojen siivous! Se oli siis sarkasmia. Jospa nyt onnistuisin pitämään koneen oikeinpäin enkä vaakatasossa



16.4 Maalausta

Ponit saavat molemmat nyt pellavapuuroa ja kummallakin on oma tapansa syödä ruokansa. Nemo ei koske ruokaansa ellei siihen ole laitettu jo brikettiä, vaan se häärää ympäri karsinaa ja katsoo anovasti milloin mössön päälle briketit kaadetaan.  Ehkä se sai traumoja ensimmäisestä kerrasta, jolloin se meni tapansa mukaan suoraan ahmimaan ruokakupille. Pellavaa olikin emäntä ilkeyksissään laittanut kuppiin ja kun Poni kahmaisi suuhunsa täyteen pellavaa, se oli sille varmaan elämänsä järkytys! Nemo ei tiennyt yhtään kuinka voisi toimia. Pellavassa oli brikettiä pikkuisen seassa, jotta se söisi pellavamössön. Nemo oli kuitenkin niin hämmentynyt tilanteesta, että se vuoroin kahmasi pellava-brikettimössöä ja sen jälkeen kulauksen vettä. Sen jälkeen se söi taas pellavaa ja nappasi pikkuisen tukon heinää kyytipojaksi ja sitten taas hieman vettä. Nemo katsoi minua varsin syyttävästi ja syötyään mössön se puhdisti turpansa erittäin tarkkaan heinäkasaan, jota se piti kavion ja seinän välissä. 


Nyt Kunkku on saanut myös pellavaa, mutta se syö sitä ihan mielellään. Kuitenkin se odottaa mausteeksi pikanttia vitamiinia (huimat 2ml). Jos maustetta ei tule tai pellavassa ei ole brikettiä, se maalaa pellavalla seinät. Etuseinä ja sivuseinien etuosat on täysin pellavamössössä. Ja jos joku on joskus tehnyt pellavamössöä, tietää kuinka tiukkaan se liimaantuu kiinni. Eikä ole yksi ja ainoa kerta kun Kunkku maalaa emäntääkin pellavalla. On se melkoista liisteriä. Se on kuitenkin varsinkin näin keväällä erittäin hyvä rehu rypsin lisänä. Kunkku liikkuu aidassa melko paljon itsekseen ja näin keväällä alkaa hormoonitkin hyrrätä, joten tällä mixillä se pysyy hyvässä kunnossa eikä pääse laihtumaan eikä toisaalta myöskään kasvattamaan hirveää heinäpötsiä. Nemo taas on niin huono rehunkäyttäjä, että se saa melkein tuplasti enemmän evästä kuin Kunkku.

Kylläpä olisi helppoa kun saisi pellavaakin brikettinä, eikä tarvitsisi sitten kesällä pestä Kunkun tekemiä graffiteja pois.


15.4 Vihdoin ulos!

Pääsin piitkästä aikaa ratsastamaan. Ensin juoksutin Kunkkua liinassa ja yritettiin saada taas irtoamaan sen kunnon askellajit. Kunkku ravasi erittäin hyvin ja se on oppinut ravaamaankin pitkänä itseään venyttäen. Askeleet olivat erittäin joustavat ja yliastuntaakin tuli kiitettävästi kun tarkkaan sitä ohjasin. Käynti oli myös tarmokasta eikä mitään hiimailua, kuitenkaan olematta kiireistä. Kunkku sluibaa helposti jos itse herpaantuu. 


Kentän toinen pää oli jäässä, joten laukkaa en liinassa uskaltanut ottaa. Tähän vielä tarkennuksena että itse en juoksuta hevosta vain ympyrällä eri askellajeissa, vaan siinä tehdään oikeasti töitä. Hevoset ovat myös hyvin oppineet ohjautumaan liinassa niin, että pystyn käyttämään myös koko kenttää hyväkseni. Pitkät sivut voin pyytää menemään suorassa, jolloin raviin ja laukkaan saa enemmän potkua ja varsinkin lihasköyhillä hevosilla on paljon helpompaa mennä välillä suoraan. Myöskään jalat ei rasitu samalla tavalla kuin pelkällä ympyrällä pyöriessä.


Suht' lyhyen juoksutuksen jälkeen (lopetan aina kun pyytämäni asia onnistuu) kapusin Kunkun selkään 10litran sankon päältä. Ensimmäinen kerta jolloin olen mennyt Kunkun selkään niin matalalta korokkeelta. Varauduin myös Kunkun äkkilähtöön, sillä muutamalla edellisellä kerralla kaikki ei mennyt aivan suunnitellusti (kissan "hyökkäys" jne.). Täytyy sanoa että kyllä hivenen jännitti. Kunkku seisoi kuitenkin sotilaallisesti paikoillaan ja odotti rauhassa milloin lähdetään liikkeelle. Kunkkuhan ei koskaan ole samalla tavalla rentona pää alhaalla ja korvat lurpallaan  kuin esimerkiksi Stella. Enkä usko että tulee koskaan olemaankaan. Kunkku odottaa aina niin innoissaan, että tuntuu kuin se hyppisi nahoissaan "milloin mennään, milloin mennään". 

Tämä ratsastuskerta oli monella tapaa merkittävä. Ensinnäkin Kunkku ei ollut jännittynyt, se ei pöljäillyt (kuten viimeksi toisessa päädyssä oli muka jotain, jonka vuoksi olisi pitänyt vähän mieltään osoittaa) ja oli kaikin puolin mukava. Se pysyi myös hyvin kuolaintuntumalla, eikä hakeutunut kuolaimen taakse, jolloin sitä pitää komentaa nopeasti eteenpäin ja nostaa sen päätä ylös. Luulen edellisen raspauskerran vaikuttaneen siihen ja poskiremmien lyhentämisellä saattoi olla myös osansa asiaan. Joskus nämä ovat niin henkimaailman asioita, että mene ja tiedä sitten.
Erityisen jännittävää ja kiinnostavaa oli se, että Kunkku tuntui lukevan ajatuksiani. Juuri sellainenhan hevosen pitäisi ollakin! Gröhöm... kuitenkin Kunkkumaiseen tapaan se kuitenkin olisi heti niin mielellään tarjonnut superextrakoottua laukkaa ja piruetin alkuja. Saa kyllä odottaa muutaman vuoden kunnes ne tulevat ajakohtaiseksi, vaikka se itse niitä tarjoaakin. Nyt harjoitellaan vain kunnon liikettä eteen. Ei passaa vaan Kunkulle sanoa ettei se pety, hehe.


Ainoana miinuspuolena oli se, kun jouduin taas niin myöhään lähtemään ratsastamaan. Koko ajan päivä pitenee, eikä se todellakaan ole hyvä asia. Talliin joutuu myös menemään aamulla paljon aikaisemmin. Tätä tahtia jos jatkuu niin tallissa pitää olla aamulla puoli viiden aikaan. Illalla talliin voi mennä aikaisintaan seitsemältä, jonka jälkeen teen tallityöt ja käyn ratsastamassa. Helposti menee silloin puoli kymmeneen jos jotain erikoista tarvitsee tehdä. 

Nytkin pitäisi alkaa hevosia trimmaamaan, jotta ne ehtivät kasvattaa vielä sopivasti karvoja kesäkuntoon. Molemmilla on sellaiset turpasojottimet että huh! Turpakarvoja en koskaan nypi, mutta lyhennän niitä. Leuan alus, korva- ja vuohiskarvat leikataan pois (paitsi ei vielä Kunkulta, koska orikuvastoon on vielä kuvat ottamatta). Myös kavioiden ruununraja siistitään sekä jouhet leikataan oikeaan muotoonsa. Kunkulta häntäjouhet leikataan ylhäältä sivusta, sekä "riimunpaikka" napsitaan lyhyeksi. Nemon harjan kohtaloa en ole vielä päättänyt. Sen olen kuitenkin huomannut, että etutukka ärsyttää sen silmiä ja jouhet on pidettävä letillä tai ne on leikattava lyhyeksi. En kuitenkaan haluaisi sille sellaista putte-possutukkaa mikä sillä oli meille tullessaan. Eli toisin sanottuna täysin vaakasuoraan leikattu "polkkatukka". Lopuksi kaikki paikat vielä siistitään luonnollisen näköisiksi. Joskus siinä onnistuu paremmin ja joskus huonommin. Kateellisena olen katsonut yhden tuttavani trimmaamistaitoja. Ei voi käsittää miten joku saa niin hyvin tehtyä letit, ohennukset jne. Sitten vain positiivisesti ajattelemaan että "harjoitus tekee mestarin", kun poni on kuin leikkuupuimurin jäljiltä.


13.4 Kevään merkkejä

Joutsenet tulivat noin viikko sitten. Kaakattamista kuului kovastikin, mutta huomattuaan ettei missään jäässä ole sulaa aukkoa, ne päättivät jatkaa matkaa. En muista onko ne kertaakaan aiemmin tullut näin aikaisin.

Koska lunta on todella paljon ja plus asteita on tiedossa, odotan mielenkiinnolla kuinka nopeasti lumi sulaa. Sulaako se pikkuhiljaa vai humahtaako kaikki kerralla. Jos jälkimmäinen tapahtuu, elämme taas pienessä saaressamme jonkin aikaa. Silloin on hauska laukata tietä pitkin veden roiskuessa. Ainoastaan pienenä riskinä on, että tien reunassa on lintuja tai isoja kaloja, jotka sitten vastai hevosen jaloista lähtevät  kauemmas polskimaan. 

Kevät tuo muuttolintujen lisäksi paljon muutakin. Pelastettavia villieläimiä alkaa tulla ja tallissa horroksessa olleet perhoset lähtevät lentoon. Yksi perhonen, oikein ruma sellainen, jo räpisteli tallissa. Yksi iso kärpänen on myös bongattu ja nyt toivon ettei tästä kesästä tule hirveää kärpäskesää. Taisi olla toissakesä kun niitä oli niin paljon, että hevosilla oli puuvillaloimet tai vastaava tallissa päällä, sillä kärpäsiä oli varmaan tuhansia. Kärpäspapereita oli niin tallissa kuin talossakin, ja tallissa ne täyttyivät hetkessä kärpäsistä. Viime kesänä taas oli hirveä määrä polttiaisia, joihin tehosi vain yksi myrkky, mutta sillä oli ilmeisesti kysyntää, sillä se katosi kaupan hyllyiltä todella nopeasti. Tästä syystä olenkin miettinyt pitäisikö hommata ainakin Kunkulle kunnon ekseemaloimi. Pikkuponia ei juuri ötökät kuppaa, ehkä sen veri ei ole pikkuvampyyreille yhtä houkuttelevaa.


11.4. Welshin painajainen

Välillä on satanut kaatamalla vettä tai räntää. Hanki painui jo ihanasti vähän, mutta sitten tulikin lunta 20cm lisää! Nyyh

Jatkuvaa loimien käyttöä on saanut tehdä aivan urakalla. On laskostusta hyllyihin, kuivaamista, loimittamista jne. Kamalinta sää on ollut poneille. Voi kuinka ne ressukat ovat sisälle talliin tullessaan ihan hädissään "kuivaa pää, kuivaa pää". Kun pää on kuivattu on kaikki heidän elämässään hyvin. Siksi täytyykin ottaa pyyhe aina hollille ennen ponien talliin tuomista. Käytävällähän ei voi seisoa mitenkään ahdistumatta jos pää on märkä. Jos erehtyy suoraan karsinaan taluttamaan, tuloksena on piehtarointi heti kun riimun irrottaa. Ja tietty päätä pitää kuivata oikein erityisen hyvin - tai ainakin yrittää. Kuivaimeksi sopii hyvin heinäkasa tai heinäverkko. Mutta auta armias sitä sotkua! Ja onhan se poniparoillekin ihan hirveää kun heinää ja puruja on kaikkialla. Jos pää ei tullut tarpeeksi kuivaksi, emännän takki on heille hyvinkin houkuttava...

Yritin pikkukauhaajalla aurata/kaivaa lunta pois kahdesta pienemmästä sähköaidasta. Lunta oli pyöreässä aidassa niin paljon tamppaantuneena, ettei kauha painunut lumeen ollenkaan. Koko kauhaaja vain nousi takajaloilleen...ei kun siis takarenkailleen.

Koska toista aitaa ei juuri ole käytetty, päätin alkaa tekemään sinne väylää. Jotenkin oli jo mennessä semmoinen tunne, että tänä päivänä kaadan pikkukauhaajan. Pitäisi luottaa omaan intuitioon, sillä kun olin pienen alueen saanut putsattua, onnistuin kaatamaan koko höskän. Tai minussahan se vika ei tietenkään ole ;) Miten tämä onnistui?  Maassa olikin jääpatti ja sen päällä hileistä lunta, ja kun toisen puolen eturengas meni patin päälle ja kauhassa oli lunta, koko pikkukauhaaja lähti kaatumaan (yllättävän hitaasti) oikealle kyljelle. Jos turvavyö ei olisi ollut kiinni ja en olisi puristanut rystyset valkoisina ratista, olisi vähintään oikea jalka jäänyt koneen alle. 

Oikealla puolella oli kova hanki ja turvavyön lukitusmekanismi jäi hangen ja koneen väliin. Kesti hetken ennen kuin pääsin irti turvavyöstä ja pois koneesta. Onneksi tajusin sammuttaa pikkukauhaajan heti kun se alkoi kaatumaan niin paljon että sitä oli turha yrittää edes siitä nostaa. Jos en olisi heti sammuttanut sitä, se olisi ottanut siitä itseensä eikä olisi suostunut käynnistymään sen jälkeen millään. Illalla pikkukauhaajan hinasi ylös pyörökauhaaja, pikkukauhaajan isoserkku.

Aita jäi siis sitten auraamatta eli täytyy vain odottaa lumen sulamista... Jos viimeisintä 20cm:n paksuista lumimäärää ei olisi tullut, pyöreä aitaus olisi ehkä jo sulanut sen verran, että pikkuponi olisi sinne voinut mennä. Tällä hetkellä siis Kunkku on lankkuaidassa ja Nemo isossa aitauksessa.

Jännä tapaus kävi pari päivää Stellan lähdön jälkeen. Molemmat ponit juoksivat itsensä aivan hikeen ja hirnuivat ihan hirveästi. Aivan kuin olisivat odottaneet että Stellan olisi pitänyt tulla jo takaisin siihen mennessä. Tuon päivän jälkeen molemmat käyttäytyivät ihan normaalisti. Stella ei tulisi takaisin.


4.4  Jäähyväiset

Pitkän harkinnan jälkeen päädyin raastavaan ratkaisuun. Tarkoitushan oli, että Stella ja Nemo ovat niin pitkään minulla kuin ne elää, ja siten niiden hoitoon on asennoitunut. Molemmista hevosista ehti ikään kuin muodostua jo tietynlainen tulevaisuuden kuva. Stella toimisi monitoimihevosena vedellen heinäkärryjä, kulkisi maastossa urheana ja olisi varma ratsu kentälläkin. Nemo kulkisi käsihevosena mukana ja harjoittelisi kärryponin uraa Stellan urheaa esimerkkiä katsoen. Pystyin jo kuvittelemaan ne vanhuksina laiduntamassa yhdessä ja mietin kuinka paljon ehtisin saada aikaan noin kahdenkymmenen vuoden aikana. Valitettavasti kuvitelmat eivät aina toteudu. Niin ei käynyt nytkään. 

Stellan parasta ajatellen, se muutti tänään uuteen kotiin. Olo tuntuu tavallaan iloiselta siinä mielessä, että Stella saa nyt paljon huomiota ja pääsee töihin. Se saa asua pihatossa toisen hevosen kanssa ja on lääniä missätemmeltää! Toisaalta taas on hankala käsittää miten elämä meni (taas)näin ja kuinka omituisen tyhjä olo on. 

Olen myynyt todella monia hevosia, mutta hyvin harvoin on hevosta tullut varsinaisesti ikävä (sanotaanko suunnilleen noin 2/10 on tullut ikävä, useamman myyntiä kylläkin harmitellut). Nyt kuitenkin Stellan lähtö raapaisi aika kipeästi. Ehkä se johtuu siitä, että olin jo kuvitellut elämää jossa se on mukana, enkä odottanut sen päättyvän näin. Stella on myös niin erikoinen persoona, joka ei takuulla jätä ketään kylmäksi. Voi hyvin Stellamaria Mammelo Yrmymamma Ihaa Houdini!

 

25.3. Hämärässä hiippailijat


Lunta on aivan liikaa. Voi kun odotan että tuo kaikki valkoinen painajainen sulaa. Siihen asti se on ok, kun pysytään 40cm:ssä, mutta kaikki sen jälkeen on aivan liikaa. Onneksi lämpimät kelit ovat alkaneet sulattamaan sitä pois. 

Kunkulla olen pikkuhiljaa päässyt jatkamaan harjoituksia maasta. Tällä kertaa meillä oli aiheena painon siirtäminen takaosalle pysähdyksessä. Kunkku huomasi pyydetyn asian yllättävän nopeasti, vaikka aluksi se kokeili tarjota peruuttamista. Liinassa yritettiin vielä löytää sen joustavaa hyvää ravia, joka viimeksi onnistui todella hyvin. Tällä kertaa ei onnistuttu siinä, mutta erittäin hyvä käynti kuitenkin tuli. Ravi oli melkein tavallista ravia (eli ei siis Kunkulle ominaista jousiravia), mutta uskon sen johtuvan jäisestä pohjasta. Emme päässeet tekemään laukassa edes pientä pätkää, koska pelkäsin Kunkun liukastuvan jäisellä kentällä. Laukan jälkeen Kunkusta irtoaa erittäin hyvä ravi, jota viimeksi harjoiteltiin laukka-ravi-seis-siirtymisillä. Kunkku on oppinut myös hyvin venymään ja pidentämään kaulaa liinassa. Harjoitus tekee mestarin!

Helmin ontumisen syyn sain viimein paikannettua. Helmihän juoksee mielellään ulkona pallon perässä ja ravaa hieman takapää oikealle, mutta jonkin ajan jälkeen se siirtyy jäystämään palloa makuullaan. Muutenkin sama homma kaikessa liikkumisessa. Liiasta rasittuu ja alkaa ontumaan. Helmin kipualue löytyi ristiselästä. Eläinlääkärit eivät voi asialle mitään, joten kotihoitona sitä hierotaan ja painellaan kevyesti pisteistä, jotka selvästi sitten hellittävät kipua. Ravi onkin jo parempaa, kävellen ja laukassa se menikin jo ennestään suoraan.

Stellaa on siedätetty taas olemaan yksin ja se kulkeekin jo kivasti ilman hätääntymistä, vaikka muut eivät olisi näkösällä. Hyvä niin. Se olisi niin innoissaan lähdössä hommiin joka päivä, ja hirnuu aina kun aidan luokse on menossa. Valitettavasti sitä ei kuitenkaan ole päästy liikuttamaan tarpeeksi omien terveysongelmieni vuoksi. Täytyy sanoa että menee kyllä hyvä hevonen hukkaan. Kunkun kanssakin pitää aina odottaa pimeään asti ennen kuin sillä pääsee ratsastamaan, ja kun päivä on pidentynyt jo niin paljon, alkaa olla aika myöhä kun työskentelyä pystyy edes aloittamaan. 

Koska hiippailemme tuolla hämärässä, Kunkkukin näyttää melkein liikkuvalta joulukuuselta valon osuessa siihen. Se on nimittäin varustettu kauttaaltaan heijastimin. 


22.3. Hammaslääkäri

Marika kävi jonkin aikaa sitten ystävällisesti taas hoitamassa hevostemme suut. Nemo sai kunnian olla ensimmäinen ja se olikin ainoa, josta älysin ottaa kuvia. Annoin Nemolle ennen Marikan tuloa esirauhoittavaa, jotta säästyttäisiin Ponin stressaamiselta ja ajanhukkaamiselta. Vaikka Nemo sai koko ruiskullisen Domoa, se oli pitkään aivan normaalisti. Onneksi aine kuitenkin lopulta tehosi ja kaikki meni hienosti.

Huonot uutiset olivat kuitenkin vastassa kun Nemon suuhun päästiin kurkkaamaan. Olin todella pettynyt ja jokseenkin yllättynyt. Nemolta löytyi siis reikä poskihampaasta, 1,5cm syvyinen. En olisi uskonut että omalle kohdalleni tulee hevosta, jolla on reikä hampaassa. Mitään melassivellejä ja leipää kun en kenellekään syötä säännöllisesti ja heinäkin on kuivaa. Kyseessä on siis todennäköisesti huonot geenit, kehityshäiriö.

No, jatkossa Nemon kanssa tapahtuu seuraavaa. Tilannetta täytyy tarkkailla ja jos näyttää siltä, että suu alkaa olemaan arka, hammas on poistettava tai paikattava. Soitin Oulun hevosklinikalle, jossa hevosemme käyvät aina jos niillä on jotain vaivaa. Kyselin hampaan poistamisen, paikkaamisen sekä suun röntgenkuvauksen hintoja. Tässäpä ne sitten tulee: 1500€ -> poisto, sisältää suu kuvauksen. Röntgen 160-170€. Hampaan paikkaus 700-1300€ ja jos juurihoitoa tarvitsee, niin +500-1000€.

Huh huh, sanon minä! Köyhälle on kallista. Eniten kuitenkin ihmetytti, miksi puhelimeen vastannut henkilö kertoi, ettei hammasta poisteta jos sen voi paikata. Omasta mielestäni kun ei ole mitään järkeä juurihoitaa tai paikata, kun sen pystyy kuitenkin irrottamaan ja ongelmasta päästään heti. En tiedä olisiko eläinlääkäriltä kysyttynä asia toinen. Klinikalla täytyisi käydä kaksi kertaa vähintään pelkän hampaan irrottamisen vuoksi, sillä ensimmäisellä kerralla otetaan ainoastaan röntgen. Muuhun täytyy erikseen varata aika. Jos jotain hoitoja alkaa tekemään, niin tuskinpa silloin pari kertaa riittää, vaan kuskaamista olisi vielä enemmän.

Koska Nemon rahallinen arvo ei ole järin suuri, täytyy miettiä onko järkevää laittaa yli 1500€:a sen hammashoitoon. Nemo on kuitenkin vasta 11- vuotias ja tarkoitus oli pitää sitä niin kauan kun se suinkin elää, niin harmittaa ihan vietästi. Eli jos 11v hampaat on noin kehnot niin ei hyvä. Olihan sillä toki kamala suu kun sen ostin (kariesta paljon), mutta en ollut ollenkaan varautunut reikään.

Seuraavana vuorossa oli Kunkku. Olin jo ennakkopaniikissa mitä sen suusta löytyy. Kunkun hampaat olivat kuitenkin onneksi todella hyvät. Ei kariesta lainkaan, piikkejä kylläkin oli tullut, mutta se nyt on varma, että piikkejä tulee kaikille. Kunkulla on kuitenkin pieni hammas, jota täytyy hioa hieman hiekkapaperilla itse, koska se on aavistuksen kasvanut kohti kieltä. Kunkulle oli puhjennut nyt toinen kulmahammas, joten kuolainten poskiremmejä sai säätää (katso kuvia). Kunkku on ollut niin pitkään tauolla, että ei ole tullut katsottua sen suuhun, koska ei ole tarvinut kuolaimia käyttää. 

Stellan hampaiden näkemistä odotin suurella mielenkiinnolla, sillä wry nosen (katso kuvia) vuoksi hampaat eivät kulu tasaisesti molemmin puolin. Kuvat on otettu Stellan ensimmäisellä raspauskerralla. Muutos edelliseen oli paljon suurempi kuin luulin. En uskonut että hampaista saisi vielä niin hyvät, kuin mikä lopputulos oli. Harmittaa kun en ottanut uusia kuvia, sillä niistä näkisi eron. Kuitenkin Stellalla oli diasteema, johon oli kertyny rehua, mutta se puhdistettiin ja korkeuseroja taas tasattiin.

Loppuun täytyy siis vain todeta, että jokaisen pitäisi hoidattaa hevosensa hampaat kunnolla. Pelkällä "raviukon raspilla" (eli raspi jota myydään kaikkialla hevostarvikeliikkeissä) kun ei saada kuin pahimmat piikit poskihampaista (korkeuseroja ja etuhampaita ei siis pysty tasaamaan ollenkaan). Ko. raspi ei myöskään mahdu kuin isoon suuhun.

Asiantuntijalta saa myös paljon uutta tietoa sekä näkee itse kameran kautta mitä vikaa suussa on! 

* päivitys 20.4. Stellan kuvat poistettu kuvagalleriasta